torstai 6. marraskuuta 2014

Ihana marraskuu

Lehdissä, radiossa, televisiossa ja joka paikassa toitotetaan kuinka kamalan kamala kuukausi marraskuu onkaan! Pimeetä ja synkkää ja kylmää ja märkää ja valivalivali...

Minä olen niin erimieltä! Marraskuuhan on loistava kuukausi!

 Se on vielä suht kiireetön, silloin ehtii sohvannurkkaan viltin alle glögimuki ja joululehti kourassa fiilistelemään. Silloin juhlitaan isejä. Silloin suunnitellaan joulumenu. Silloin poltetaan kynttilöitä ja tehdään uusia. Silloin käydään jouluostoksilla ja nautitaan ruuhkattomista kaupoista, jotka kuitenkin ovat täynnä joulun ihanuuksia. Silloin on joulunavajaiset eri kaupungeissa. Silloin on pikkujoulut. Silloin lyödään lukkoon joulun aikataulut. Silloin voi raapustaa pieneen punaiseen muistikirjaan kaikkea suunnitelmallista. Silloin otetaan joulukorttikuvat ja teetetään ne. Silloin tehdään excel-talukko mitä minäkin päivänä tehdään joulukuussa.

Joulukuu on ihana kuukausi, mutta yleensä todella kiireinen ja silloin tehdään, ei enää suunnitella :D

En ikinä jättäisi marraskuuta välistä ennen joulua, enkä oikein osaa nähdä sen huonoja puolia.

Toki en minäkään täydellinen ole, minä valitan sitten keväällä :D Maaliskuun voisin oikein hyvin jättää väliin kokonaan...

Mutta nyt, oikein ihanaa marraskuuta kaikille! Nautitaan sen kiireettömistä ja pimeistä illoista ennen kuin se onkin jo ohi.



-Tea

4 kommenttia:

  1. Itsekin pidän kyllä marraskuusta: suunnittelusta ja joulun odotuksesta. Tammikuussa mietin kyllä, että jouluun on taas vuosi ja kesäänkin vielä pitkä aika. Mutta nyt kaikki on vielä edessä :)

    VastaaPoista
  2. Hyvin kirjoitettu! Olen samaa mieltä.

    VastaaPoista
  3. Todella hyvin ajateltu!! =)
    Olen kyllä täysin samaa mieltä, mutta enpä ole "tajunnut" sitä noin sanoiksi pukea!
    Marraskuu on todella leppoisa kuukausi verrattuna joulukuuhun, huh huh ;)
    Todella mukava fiilistellä kaikkea ihanaa jouluttelua . . mutta auta armias, joulukuussa iskee hirvee paniikki kun "ei taaskaan ehdi tehdä mtn mitä oli marraskuussa suunnitellut" ;) =)

    Joten, nautitaan marraskuusta! =)

    T. Virpi

    VastaaPoista
  4. siis niin totta! suunnitteluhan on puolet ilosta!

    VastaaPoista