maanantai 11. marraskuuta 2013

Itämaan tietäjien illallinen

Päätin tehdä kiireettömään isänpäivään oikein kunnolla ruokaa ja pitkään ja rakkaudella ♥
Kodin kuvalehdessä oli reseptikokonaisuus nimetty Itämaan tietäjien illalliseksi ja reseptejä lukiessani totesin sen olevan SE.

Mitään arjen pikaruokaahan tämä ei ole: aloitin kymmeneltä aamulla ja söimme neljän maissa iltapäivällä.
Mutta kylmien rauhallisten pakkaspäivien ruokaa tämä ehdottomasti on!

JOULUINEN LAMMASPATA
1½ kg luullista lampaanapaistia (käytin karjalanpaistilihoja)
2 isoa sipulia
3 porkkanaa
1 kesäkurpitsa
1 iso munakoiso
suolaa voita
3-4 valkosipulinkynttä
1 tlk tomaattimurskaa
1 tlk kikherneitä
1 rs kirsikkatomaatteja
1 pss kuivattuja luumuja
1 pss kuivattuja taateleita
2 rkl tomaattipyreetä
1 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl jauhettua kanelia
1 tl kurkumaa
1 rkl minttua
5-6 kokonaista maustepippuria
2 kanlitankoa
2 rkl sokeria
suolaa maun mukaan
2-3 tl harissatahnaa
150-200 g kuorittuja manteleita

Leikkaa liha luineen reiluiksi paloiksi.
Ruskista lihapalat voissa muutamassa erässä ja nosta pataan.
Kuori sipulit ja porkkanat. Leikkaa lohkoiksi ja paloiksi.

Ruskista pannulla voissa ja nosta pataan.


Leikkaa kesäkurpitsa ja munakoiso lohkoiksi ja ruskista voissa pannulla. Laita syrjään odottamaan.

Mittaa muut ainekset paitsi kesäkurpitsa ja munakoiso pataan. Lisää vettä niin, että lihat juuri ja juuri peittyvät.

Kuumenna pataa, kunnes se alkaa kiehumaan. Alenna lieden lämpö hyvin pienelle, laita pataan kansi päälle ja anna ruuan kypsyä hitaasti 2-3 tuntia. Hämmennä pataa muutaman kerran kypsymisen aikana
(Itse laitoin padan 150 asteseen uuniin ja annoin sen muhia siellä 3 tuntia. Sekoittelin n. tunnin välein)

Lisää kesäkurpitsa ja munakoiso pataan. Anna hautua ja kypsyä vielä n. tunti. Jos käytit luullista lihaa, niin muista poistaa luut.

Tarkasta maku ja lisää halutessasi mausteita/suolaa.


MAUSTERIISI
6 dl basmatiriisiä
1 sitruunan mehu
1 ruukku minttua
100 g mantelilastuja
100 g kokonaisia kuorittuja manteleita
100 g paahdettuja, suolattuja cashew-pähkinöitä
100 g pistaasipähkinöitä

Keitä riisi suolalla maustetussa vedessä.

Halkaise sitruuna ja purista mehu.

Silppua minttu.

Paahda mantelit pannulla (sekä kokonaiset että lastut) kuivalla, kuumalla pannulla.

Rouhi pistaasipähkinät.

Mausta riisi sitruunamehulla, mintulla, manteleilla ja pähkinöillä.

ZAALOUK-MUNAKOISOSALAATTI
1 iso munakoiso
3 isoa tomaattia
1 rkl sokeria
2 isoa valkosipulinkynttä
3 rkl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
1 tl harissa tahnaa
1 tl juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta
kourallinen lehtipersiljaa
suolaa mustapippuria

Kuori munakoiso ja paloittele kuutioiksi.

Keitä munakoisoja suolalla maustetussa vedessä 15 minuuttia.

Valuta munakoisot ja soseuta haarukalla.

Kalttaa, kuori ja soseuta tomaatit haarukalla.

Lisää kattilaan tomaattisose ja sokeri ja keitä niistä paksuhko sose.

Kuori ja silppua valkosipuli hyvin hienoksi hakkelukseksi.

Lisää tomaattisoseen joukkoon munakoiso, valkosipuli, öljy, sitruunamehu, harissa, mausteet ja silputtu lehtipersilja.

Mausta suolalla ja pippurilla.

Kaada zaalouk tarjoilukulhoon ja tarjoile riisin ja lammaspadan lisukkeena.


Pidimme mieheni kanssa tästä ruuasta kovasti ja esikoinenkin söi ja kehui, ehkä kuitenkin enemmän kohteliaisuussyistä :D Pienin maistoi urheasti, mutta ei syönyt. Hänellä nyt muutenkin on vaihe, että kaikki muu paitsi makaroni on pahaa tai ainakin haisee pahalle :D

Suosittelen lämpimästi tätä reseptiä kaikille teille :) 

-Tea

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti