sunnuntai 1. joulukuuta 2013

1. adventti

Oikein hyvää ensimmäistä adventtia ja joulukuuta ♥


Ensimmäisenä adventtina:

Söimme lasten kanssa aamupalan kynttilänvalossa kuunnellen joululauluja ♥

Avasimme kaikki joulukalenterit ♥



Katselimme Toljanterin viltin alla ♥

Kävimme pulkkamäessä ♥
 
Illalla olimme joulun avauksessa äitini ja siskoni perheen kanssa ♥

Keitin ensimmäisen riisipuuron ♥

Jouluradio aloitti taas lähetykset ja ne jatkuvat aina loppiaiseen asti :)


Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Sellainen myteri käy nyt ulkona, että toivotaan ettei isompia vankoja tule.

-Tea

1 kommentti:

  1. Ihanaa adventtia myös teille!! <3
    Meillä kaksi nuorinta olisivat lähteneet ulos jo vaikka kuinka aikaisin. ;) En antanut lupaa ihan vielä klo 8 lähteä ulkoileen... Onneksi sinne ehti vielä myöhemminkin ja kahteen kertaankin vielä.
    Ihana jouluradio aukesi, sitä mä kuuntelin täällä kotona puuhastellessa. Oli ihanaa!! Hiukan verran vaan häiritsi, kun meidän netti ei oikein tahdo pelittää tämmöisillä keleillä ja katkoi lähetyksiä... Mutta saatiin jouluista fiilistä!!
    Me katseltiin myös Toljanteria, mikä oli kyllä ihan hauska. :) Toivotaan, että pysyy yhtä hauskana loppuun saakka. Myös Histamiinin ykkösluukku on katseltu.
    Ihanaa joulukuun alkua teille!! <3

    VastaaPoista