Me käymme joulun viettohon
taas kuusin, kynttilöin.
Puun vihreen oksat kiedomme
me hopein, kultavöin,
vaan muistammeko lapsen sen,
mi taivaisen tuo kirkkauden?
Me käymme joulun viettohon
niin maisin miettehin,
nuo rikkaan täyttää aatokset,
ja mielen köyhänkin:
Suun ruoka, juoma, meno muu.
Laps’ hankeen hukkuu, unhoittuu.
Turhuuden turhuus kaikki on,
niin turhaa touhu tää;
me kylmin käymme sydämin,
laps’ sivuun vain jos jää.
Me lahjat jaamme runsahat,
Laps’ —tyhjät kätes ihanat.
Oi ystävät, jos myöskin me
kuin tietäjämme nuo
veisimme kullan, mirhamin
tuon rakkaan lapsen luo,
niin meille joulu maallinen
ois alku joulun taivaisen.
Tuossa ihanassa joululaulussa kiteytyy myös meidän joulu.
Vietämme joulua Jeesuksen syntymäjuhlana ja käymme joulukirkossa.
Mutta joulumme on myös ihanan matearialistinen.
Tällä hetkellä haavelistalla on:
Siipan lapsuuden jouluissa oli latvatähti varustettu valoilla.
Meillä ei ole kuitenkaan sellaista ollut, mutta nyt kun vanha tähtemme hajosi atomeiksi viime jouluna ja huomasin Anttilan kuvastossa tämän tähden, niin päätimme hankkia sen.
Muutimme kesällä uuteen asuntoon ja nyt takapihallamme on ihana valkoinen aita, jota ptkin kasvaa villiviini ja kärhö sulassa sovussa. Näin syksyllä ja talvella aita on kuitenkin lohduttoman paljas. Tällainen valoverkko lämmittäisi aitaa ja valaisisi takapihaa.
Tämä enkelikynttilänjalka-kehys olisi ihana, mutta taitaa jäädä vain ihastelun asteelle. Muutenkin kynttilöiden poltto taitaa jäädä tänä talvena aika vähäiseksi tuon pienemmän tuholaisen vuoksi.
-Tea
Kaikki kuvat täältä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti