sunnuntai 26. lokakuuta 2014

TV2:n joulukalenteri

Missähän pullossa olen taas elänyt...
Olen kyllä kuullut, että Toljanteri ei enää jatka joulukalenterissa, vaan tänä vuonna on luvassa jotain uutta.
Mutta enpä ole kuullut mitä uutta on tulossa...

Yle on satsannut paljon tämän vuoden joulukalenteriin, joka on osa Yleisradion lastenohjelmien 50-vuotisjuhlaa.  Käsikirjoitus on Timo Parvelan käsialaa, jonka Ella-kirjat ovat minun ja pojan suuressa suosiossa.  Joulukalenterin ohjaaYlen lasten ja nuorten toimituksen Johanna Smith. 
Joulukalenteria on kuvattu viime talvena lapissa ja tänä kesänä Tampereella studiossa.

Pääosissa nähdään Kreeta Salminen ja Ville Majamaa.
Keskeisissä sivurooleissa tonttuina nähdään Pirkka-Pekka Petelius, Vesa Vierikko ja Vesa-Matti Loiri.
Jeeee, nyt on kyllä sellaiset legendat kasassa, että ei voi tulla kuin hyvää jälkeä!
Myös meidät lapset tykkäävät todella paljon Loirista ja Peteliuksesta. Vierikko taitaa olla heille hieman vieraampi.


Jouluseikkailu kertoo tyttötonttu Pirpanasta, joka lähtee Korvatunturilta selvittämään kadulta löytyneen koiran tapausta ja tutustuu Väinöön, hyväsydämiseen joulukoristeiden tekijään. Alussa pieniltä tuntuvat ongelmat paisuvat lopulta uhkaamaan koko joulun toteutumista.

Joulukalenteri alkaa luonnollisesti TV2:lla 1.12.2014 ja tulee joka päivä jouluaattoon asti.
Pakko katsoa!

-Tea


5 kommenttia:

  1. Minäkin innoissani odotin Toljanteria, ennen kuin blogeista luin, että tänä vuonna on jotain uutta. Hyvä on ainakin näyttelijäkaarti, joten jäämme uteliaina odottamaan :)

    VastaaPoista
  2. Tätä kyllä itsekin jo kovasti odotellaan :)

    VastaaPoista
  3. https://www.facebook.com/ylenjoulukalenteri

    VastaaPoista
  4. Vai mahtavaa? Jos neljän jakson perusteella voi jotain päätellä, satsaus on tainnut mennä tähtien palkkoihin. Yhtä teennäistä tahmaa Väinämöisen vaatteissa. Lapissa on vangittu kauniita poroja aitaukseen ja - puhuva koira, omaperäistä? Yksinäisyys on oikea ongelma Suomessa, mutta ei se saduilla parane.

    VastaaPoista