sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Lumihiutaleita

Mieheni toi töistä kaksi suurta säkkiä pakkausmateriaalia.
Toinen vietiin tarhaan ja toinen jätettiin kotiin askartelua varten.

Perjantaina vietimme tyttären kanssa vapaapäivää kaksin ja askartelimme lumihiutaleita.


Pujottelimme styroxkuvioita puuvillalankaan parsinneulan avulla
Minulla on ollut muovinen suuri parsinneula, mutta en tietenkään löytänyt sitä tähän hätään. Hyvin 3-vuotias askarteli oikealla terävälläkin neulalla ja ilman haavereita säästyttiin.


Mukavan tovin tyttönen jaksoi puuhailla ja nyt hänen ikkunassaan on lumiuhiutaleita, joista hän on hyvin onnellinen :)



3 kommenttia:

  1. Mä olen tehnyt kans pienenä tuommoisia lumihiutale ketjuja. :) Helppoa ja hauskaa puuhaa.

    VastaaPoista
  2. Meillä viime vuonna tehtiin pumpulihahtuvista lumisadetta lasioviin, kun ei oikeaa lunta kuulunut. Onneksi kuitenkin oikeakin ehti juuri ennen aattoa :)

    VastaaPoista
  3. Kivaa puuhaa lasten kanssa. Mekin ollaan joskus vuosia sitten tehty tuollaisia ja niistä taisi osa päätyä kuuseen asti.

    VastaaPoista